Personal TrainIng
Greenfit Nummelasta löydät monipuoliset Personal Training - palvelut.
Nimeni on Eija Niemi.
Teen valmennuksia pääasiassa iltaisin ja viikonloppuisin Uudenmaan alueella. Kuntosalilla tapahtuvat ohjaukset tapahtuvat Ruoholahdessa tai Nummelassa Greenfit:lla, jonne pääsee treenaamaan kanssani myös ilman jäsenyyttä kertamaksulla. Ohjauksia voidaan pitää myös ulkona, esim. portaissa tai ulkoliikuntapaikoilla.
Olen itse käynyt läpi kuntoutuksen ja elämäntapamuutoksen. Tällä hetkellä tavoitteenani treeneissä on päästä kisaamaan bikinifitneksessä vuonna 2023.
Ohjaajana olen asiakaslähtöinen, mutta tarvittaessa tiukka. Osaan ottaa huomioon asiakkaan yksilölliset tarpeet ja elämäntilanteen. Harjoitteet voidaan soveltaa myös muualla kuin kuntosalilla tapahtuvaan harjoitteluun. Usean asiakkaani kanssa olemme esimerkiksi käyneet yhdessä ulkona kuntopoluilla tai portaissa harjoittelemassa.
Nimeni on Juha Nurminen.
Haluan auttaa ihmisiä tulemaan paremmaksi versioksi itsestään ja parantamaan terveyttään. Urheilu on ollut osa elämääni lapsuudesta asti. Unelmani on aina ollut tehdä urheilusta ja liikunnasta ammatti. Olen koulutukseltani urheiluneuvoja, personal trainer ja ravitsemusvalmentaja. Tavoitteeni on antaa tarvittavat työkalut mahdollisimman monelle, jotta liikunta ja terveet elämäntavat eivät jää vain haaveeksi.
Olen toiminut 2015 vuodesta asti Personal Trainerina, fysiikka- ja ravintovalmentajana. Olen toiminut myös eri urheiluseurojen parissa ja vastannut lukuisten kuntoutuspotilaiden kuntoutuksesta.
Teen valmennuksia Greenfit Nummelassa ja Greenfit Ruoholahdessa. Saatavilla on myös monipuolisia verkkovalmennuksia.